Mainos

Tornion ulosajossa kuoli alaikäinen – auto pakeni poliisia

Poliisi on kertonut lisää viime yönä tapahtuneesta vakavasta ulosajossa Torniossa. Ulosajossa kuoli yksi ihminen ja neljä loukkaantui.

Lapin poliisin tiedotteen mukaan ennen ulosajoa poliisipartio oli yrittänyt pysäyttää vastaan tullutta, ylinopeutta ajanutta henkilöautoa pysäytysvaloilla. Vastaantullut auto ei pysähtynyt vaan jatkoi ajoaan. Poliisipartio kääntyi auton perään, mutta kadotti näköyhteyden autoon, kun kuljettaja käänsi auton sivutielle. 

Poliisi jatkoi auton etsintää ja havaitsi sitten risteysalueella tieltä ulosajaneen auton. Auto oli poliisin mukaan suistunut kulkusuunnassaan oikealle puolelle tietä. Ulosajossa auto oli katkaissut valaisinpylvään ja päätynyt noin 60 metrin päästä tiestä. 

Poliisi löysi auton lähistöltä maasta makaamasta alle 18-vuotiaan miehen, joka menehtyi tapahtumapaikalle ensihoitajien elvytysyrityksistä huolimatta. 

Autossa oli yhteensä viisi nuorta miestä. Neljä muuta tavoitettiin onnettomuuspaikan lähistöltä ja toimitettiin poliisin mukaan eri tavoin loukkaantuneina sairaalaan. Onnettomuudessa menehtynyt ja kolme muuta miestä ovat alle 18-vuotiaita.

– Varmuutta auton kuljettajasta ei vielä ole. Poliisilla on tästä käsitys, mutta tutkinta on kesken, Lapin poliisista komisario Marko Ijäs sanoo MTV Uutisille.

Ulosajoa tutkitaan rikosnimikkeillä törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja kuolemantuottamus. Alkoholin osuutta tapahtumiin selvitetään.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.