Mainos

Poliisi kerrostalon eristämisestä Turussa: "Ensin tieto omaisille"

Poliisioperaatio Turun keskustassa sijaitsevassa kerrostalossa on ohi, kertoo silminnäkijä Turun Sanomille.

Poliisi eristi kerrostalon Turun Koulukadulla iltapäivällä.

Poliisi ei vahvista operaation päättymistä eikä kerro sen syistä. Poliisi sanoo tiedottavansa operaatiosta myöhemmin. Poliisista kuitenkin kerrottiin STT:lle, ettei sivullisilla ole aihetta huoleen. Lounais-Suomen poliisista todettiin STT:lle myös, ettei asiasta kerrota mitään muuta "ennen kuin omaiset ovat saaneet tiedon tapauksesta".

Turun Sanomien haastatteleman silminnäkijän mukaan rakennus eristettiin poliisin nauhoilla ja paikalla oli useita poliiseja.   

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.