Mainos

TS: United Brotherhood -rikosvyyhti käräjillä – kiristyksiä, aseita ja huumekauppaa

Turun käräjäoikeudessa on alkanut laajan rikosvyyhdin läpikäynti, johon liittyy United Brotherhood -järjestö, kertoo Turun Sanomat.

Syyttettyinä on lehden mukaan tiettävästi kaksi järjestön jäsentä, joista toinen toimi ainakin vielä viime vuonna Turun jaoston johdossa. Laajassa kiristys- ja huumevyyhdissä on syytteessä 11 henkilöä. Näistä viidelle syyttäjät vaativat 4,5–5 vuoden vankeusrangaistuksia. 

Turun Sanomat kertoo vyyhtiin liittyvän muun muassa laittomia aseita, pahoinpitelyjä ja uhkauksia. Eilen käräjäoikeudessä selvitettiin UB-jengin toimitiloja. Syyttäjä uskoo, että Haritussa sijaitsevaa yksiötä käytettiin syksyn ja kevään aikana huumekauppaan. 

Turun Sanomien mukaan vyyhtiin liittyy lähes neljä kiloa amfetamiinia sekä satoja pillereitä ekstaasia ja subutexia. Lisäksi lehti kertoo, että epäilyiltä on takavarikoitu aseita, muun muassa konepistooli. 

Lehden mukaan vyyhtiin kuuluu myös juttuhaara kiristyksistä. 

Turun käräjäoikeus jatkaa käsittelyä seuraavan kahden viikon ajan. 

 


Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.