Mainos

Tuhansia linnunmunia keräilleen miehen tuomio koveni

Vaasan hovioikeus korotti tuhansia linnunmunia keräilleen miehen tuomiota. Hänet tuomittiin tänään vuoden ja neljän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Pohjanmaan käräjäoikeus oli aikaisemmin tuominnut 32-vuotiaan närpiöläismiehen vuoden ehdolliseen vankeuteen helmikuussa 2015. Vyyhti alkoi, kun tulli oli löysi mieheltä tuhansia linnunmunia. Osa niistä oli rauhoitettujen lintujen munia.

Hovioikeuden mukaan mies oli vaihtanut munia muiden keräilijöiden kanssa, tuonut maahan ja vienyt maasta munia sekä pitänyt noin 9 500 munaa hallussaan. Kokoelmassa on munien lisäksi ollut täytettyjä sekä pakastettuja lintuja ja eläimiä. 

Mies kertoi käräjäoikeudessa olevansa "intohimoinen ja fanaattinen keräilijä". Hän oli kerännyt munia jo ennen kouluikää.

Kun käräjäoikeus tuomitsi miehen kolmesta luonnonsuojelurikoksesta, hovioikeus katsoi, että vuosien 1998–2011 välisenä aikana tehtyjä osatekoja on arvioitava yhtenä kokonaisuutena.

Teko koostui 18 eri luonnonsuojelurikosesta ja -rikkomuksesta, eivätkä vanhimmatkaan rikokset olleet vanhentuneet, sillä vanhentumisaika oli hovioikeuden mukaan laskettava kaikilta osin vuoden 2011 marraskuusta lähtien.

Munien arvo oli hovioikeuden mukaan yli 560 000 euroa, mutta summaa kohtuullistettiin, ja mies tuomittiin maksamaan korvauksena valtiolle 250 000 euroa.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.