Mainos

Tuhansia Subutex-tabletteja salakuljetettiin Pohjois-Suomeen

Tulli tutkii laajaa Subutexin salakuljetusta Pohjois-Suomessa. Esitutkinnan mukaan Ruotsista on salakuljetettu Suomeen lähinnä Tornion kautta noin 2200 Subutex-tablettia ja noin 600 grammaa hasista.

Ne on levitetty pääasiassa Oulun seudulla, mutta myös muun muassa Kemissä ja Rovaniemellä.

Kaksi pääepäiltyä on tuotu Ruotsista Suomeen, ja he ovat yhä vangittuina. Lisäksi useita ihmisiä on ollut vangittuina ja pidätettyinä tutkinnan aikana.

Pohjois-Suomen tutkinta on osa laajempaa Subutex-vyyhteä. Niin sanotusta Helsingin haarasta annettiin useita vankeustuomioita Helsingin käräjäoikeudessa viime joulukuussa.

Pohjois-Suomen osuutta koskeva esitutkinta siirtyy pian syyteharkintaan Lapin syyttäjänvirastoon.

Tullin mukaan Subutex-tableteista maksetaan katukaupassa lähes kaksisataa euroa kappaleelta.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.