Mainos

Tuli levisi grillistä kerrostaloon Vaasassa

Kerrostalon toisen rapun asukkaat jouduttiin evakuoimaan Vaasan keskustassa lauantaina, kun talon lisäsiivessä ollut grillitila syttyi palamaan.

Liekit levisivät grillistä rasvakanavaa pitkin aina kerrostalon ullakolle asti. Kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut uhkaavassa palossa.

Hälytys Kauppapuistikon palopaikalle tuli kello yhden aikaan iltapäivällä. Matalassa lisäsiivessä sijaitseva grilli oli syttynyt palamaan, ja tuli oli levinnyt kanavaa pitkin viereisten autotallien läpi aina kerrostalon käyttöullakolle asti.

Savusukeltajat evakuoivat kuusikerroksisen kerrostalon toisen rapun asukkaat. Nämä pääsivät kuitenkin palaamaan koteihinsa jo tunnin kuluttua.

Päivystävän palomestarin mukaan uhkaavasta tulipalosta selvittiin lopulta kohtuullisen vähällä verrattuna siihen, mitä olisi voinut tapahtua. Grillin myynti- ja ruokailutila kuitenkin tuhoutuivat.

Myös naapurissa oleva liikehuoneisto, kaksi autotallia ja ullakko kärsivät vahinkoja. Lisäksi rappuun tuli lieviä savuvahinkoja. Poliisi tutkii palon syttymissyytä.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.