Mainos

Tullimiehelle tuomio omien tietojensa urkkimisesta

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut tullin työntekijän virkavelvollisuuden ja -salaisuuden rikkomisesta sakkorangaistukseen. Talousrikosten tiedustelutehtävissä työskentelevä mies tuomittiin maksamaan päiväsakkoja yhteensä 1260 euroa.

Tuomittu oli tehnyt poliisin tietojärjestelmässä useita luvattomia hakuja omalla nimellään ja henkilötunnuksellaan. Työntekijä oli myös katsellut toistuvasti itseensä kohdistuvan poliisin rikostutkinnan tietoja. Oikeuden päätöksen mukaan miehellä ei ollut tietojen hakemiseen perusteltua, virkatehtävään liittyvää syytä.

Virkasalaisuuden rikkominen puolestaan tapahtui, kun mies välitti itseään koskevasta rikosilmoituksesta tiedon työtoverilleen.

– Menettely voisi jossain tilanteessa vakavastikin vaarantaa esitutkinnan suorittamisen, oikeus perustelee.

Tuomittu on kiistänyt syyllistyneensä mihinkään lainvastaiseen. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen, vaan siitä on mahdollista valittaa.

Katsoi myös naapuriensa tietoja

Työntekijä oli saanut tietää itseään koskevasta rikostutkinnasta sattumalta, kun hän oli hakenut tietoja oman taloyhtiönsä osoitteella. Haku oli tuottanut kymmeniä ilmoituksia.

Oikeus punnitsi myös naapurien tietojen katselua, mutta arvioi, että siihen työntekijällä oli perusteltu syy. Mies kertoi kiinnittäneensä pihallaan huomiota ulkomaiseen autoon, jonka rekisterikilpiä oli välillä vaihdettu. Työntekijän mukaan hän epäili asiassa veropetosta.

Autoon liittyvää epäilyä ei tutkittu tullissa enää myöhemmin. Tuomitun mukaan asia jäi, koska hän oli niin järkyttynyt saatuaan tietää itseään koskevasta rikosilmoituksesta.

Epäiltiin kunnianloukkauksesta

Tuomitun tullimiehen löytämä, häntä itseään koskeva rikosilmoitus liittyi kunnianloukkaus- ja henkilörekisteririkosepäilyihin. Tuomitun kaksi kollegaa oli tehnyt tutkintapyynnön poliisille.

Taustalla oli tullin koulutusluokassa käyty keskustelu. Tutkintapyynnön tekijöiden mukaan tuomittu oli vihjannut siellä, että hänen kollegoillaan olisi yhteyksiä hämärään liiketoimintaan. Näiden epäilyjen osalta syyttäjä teki noin vuosi sitten syyttämättäjättämispäätöksen.

Tutkintapyynnön tekijät kertovat halunneensa selvittää myös, onko heidän omia rekisteritietojaan urkittu. He kokevat tullin vetkutelleen asian kanssa.

– Pyynnöistämme huolimatta näitä lokitietoja ei ole luovutettu eikä tietopyyntöön ole ylipäätään annettu kirjallista ja valituskelpoista vastausta. Ensimmäinen tietopyyntö tehtiin jo kaksi vuotta sitten, toinen heistä kommentoi tänään MTV3:lle.

Tulli kehotti lopettamaan urkinnan

Urkintatapaukset ovat olleet tullin riesana viime aikoina. MTV3 uutisoi elokuussa rikostorjuntajohtaja Sami Rakshitin tullin työntekijöille lähettämästä .

Siinä todettiin, että urkintatapauksia oli ilmennyt poikkeuksellisen paljon. Tiedotteessa muistutettiin muun muassa, että poliisin rekisteristä ei saa koskaan katsoa omia tietojaan.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.