Mainos

Auer tulevaisuudestaan MTV:lle: "Nuoremmat lapset ovat vieraantuneet minusta"

Syyttömäksi miehensä murhaan todettu Anneli Auer sanoo MTV Uutisten haastattelussa vieraantuneensa lapsista vuosia kestäneessä oikeusprosessissa.

– Tässä on mennyt monta vuotta hukkaan. Lapset ovat kasvaneet isoiksi, ja nuoremmat lapset ovat vieraantuneet minusta ja muista sukulaisista. Tämä on sellainen juttu, että sitä ei saa takaisin.

Auerin kolme nuorinta lasta on sijoitettu sijaisperheeseen. Vanhimman tyttärensä kanssa Auer on kertonut olevansa hyvissä väleissä.

Oheisella videolla Auer kertoo reaktioistaan päätökseen. Auerin puhelimessa haastatteli toimittaja Nina Rahkola.

Murhan oikeuskäsittely sai Auerin osalta tänään pisteensä, kun korkein oikeus hylkäsi syyttäjien ja asianomistajien valituslupahakemukset. Hovioikeuden päätös syyttömyydestä jää voimaan.

Auer sanoo vuosien kuluneen päätöksiä odotellessa.

– Aina on odottanut seuraavaa askelta. Nyt voi lähteä realistisesti jotakin muuta tekemään tämän jälkeen. Ei voi tehdä suunnitelmia silloin, kun on asioita jotka eivät ole omissa käsissä.

Hän aikoo myös hakea purkutuomiota seksuaalirikostuomiosta sekä korvauksia syyttömänä vankilassa istumisesta miehensä murhasta.

– Koko tämä juttu on ollut hirveän raskas, enkä jaksaisi jatkaa, mutta pakko on. Jostakin on löydyttävä energiaa.

Auer sanoo myös etsivänsä töitä.

– Olen työvoimatoimistossa kirjoilla. Todennäköisesti menen johonkin koulutukseen. Mutta siitä on niin pitkä aika, kun olen ollut palkkatyössä, että tuskin on hyvät mahdollisuudet saada töitä.

Osa läheisistä on pysynyt Auerin rinnalla.

– Tietyt ystävät ovat olleet koko ajan tukena.

Auer on ollut vankilassa noin viisi vuotta yhteensä sekä murhasta epäiltynä että seksuaalirikostuomion takia. Murhaepäilyn takia hän oli vangittuna syksystä 2009 kevääseen 2011, ja seksuaalirikostuomiota hän istui syyskuusta 2011 kesäkuuhun 2015.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.