Mainos

Tuomio törkeästä ihmiskaupasta ihmetyttää -"suorastaan kutsu tulla Suomeen"

Helsingin hovioikeus piti eilen voimassa kahden romanialaismiehen tuomion törkeästä ihmiskaupasta.

Miehet tuomittiin reiluksi neljäksi vuodeksi vankeuteen. Käytännössä he istuvat noin kaksi vuotta siitä, että huijasivat 16-vuotiaan romanialaistytön Suomeen, pitivät tätä vankina orjamaisissa oloissa ja pakottivat seksiin kymmenien miesten kanssa väkivallan uhalla. Tuomio on herättänyt voimakasta keskustelua. 

Lakimies Valtteri Aaltonen ihmettelee Uuden Suomen Puheenvuoro-blogissaan  tuomiota.

– Uskookohan joku ihan oikeasti, että tämä toimii kovaksikeitetyille ammattirikollisille pelotteena? Hyvin tuottoisa bisnes, pieni kiinnijäämisriski ja jos jäät kiinni, niin kaksi vuotta suomalaisessa vankilassa?

Aaltonen luonnehtii tuomiota käytännössä suorastaan kutsuksi tulla harjoittamaan ihmiskauppaa Suomessa.

– Pahin mitä voi käydä on lyhyehkö aika vankilassa, jossa tienaa päivärahoina saman verran kuin rehellisessä työssä Romaniassa, Aaltonen kirjoittaa.



Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.