Mainos

Turkulaismies riehui alasti Kaarinassa

Alaston ja aggressiivisesti käyttäytynyt mies aiheutti Kaarinan Littoisten alueella hämmennystä toissa viikolla.

Poliisin mukaan 33-vuotias turkulaismies aiheutti asukkaissa hämmennystä kulkemalla pihasta pihaan rikkoen kaikkea eteensä osunutta omaisuutta ja tunkeutuen lopulta yhteen omakotitaloon sisälle.

Mies oli lyönyt mukanaan olleilla kepillä ja lapiolla rikki yhteensä parikymmentä ikkunaa eri rakennuksista, vahingoittanut neljää pihoilla ollutta autoa ja muuta omaisuutta sekä yrittänyt lyödä lapiolla yhtä ulkona paikalla olleista asukkaista.

Poliisin saapuessa paikalle oli mies ehtinyt tunkeutua viimeiseen kohteeseensa omakotitaloon sisälle ja tuhota asunnossa runsaasti irtainta omaisuutta ja ikkunoita.

Poliisin mentyä sisään asuntoon oli mies hyökännyt poliisin kimppuun huitoen voimakkaasti lapiolla kohti poliisia. Poliisi sai väistettyä iskut ja taltutti miehen OC-sumutinta käyttämällä.

Kaikkiaan miehen aiheuttamien vahinkojen yhteisarvo tulee olemaan huomattava.

Paikalle kutsuttu sairaankuljetus totesi miehen fyysisten vammojen jäävän naarmujen tasolle ja kuljetti hänet saamaan tilanteeseensa sopivaa hoitoa.

Suoritetuissa puhutteluissa mies ei osannut kertoa ymmärrettävää syytä toimintaansa. Varsinaisia kuulusteluja ei ole toistaiseksi ollut mahdollista aloittaa.

Miestä epäillään murhan yrityksestä hänen hyökättyään virantoimituksessa olevan poliisin kimppuun käyttäen hengenvaarallista välinettä, törkeästä vahingonteosta, törkeästä pahoinpitelyn yrityksestä, useista vahingonteoista ja sukupuolisiveellisyyden julkisesta loukkaamisesta.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.