Mainos

Turun vastaavalle rakennusmestarille syyte lahjuksen otosta

Turun saneeraustyömaiden vastaava mestari saa syytteen lahjuksen ottamisesta. Samalla häntä syytetään törkeästä virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Turun käräjäoikeus istui tiistaina jutun valmistelevaa istuntoa. Pääkäsittely alkaa marraskuussa. Siihen on varattu viisi päivää.

Syyttäjän mukaan mestari on osallistunut kahdelle asbestipurkuyrityksen järjestämälle kalastusmatkalle Utsjoelle vuosina 2004 ja 2005. Koska matkasta ei ole koitunut hänelle mitään kuluja eikä matkaan ole sisältynyt luentoja tai tutustumista hänen työhönsä liittyviin kohteisiin, matkat ovat syyttäjän mukaan olleet omiaan vaikuttamaan hänen toimintaansa palvelussuhteessa.

Turun kaupunki on ollut asbestiyritykselle merkittävä työnantaja, sillä ajalla 9.8.2004-12.1.2006 yrityksen myynnistä 83 prosenttia on kohdistunut Turun kaupungille. Mestari oli lisäksi valinnut yrittäjän Puolukkatien lastenkodin työmaalle viime vuonna vastoin sääntöä, jonka mukaan vuosisopimukset tehdään edullisimman yrityksen kanssa. Mestari on myös tarkastanut yrityksen laskut.

Yrityksen omistaja ja toimitusjohtaja saa syytteen törkeästä petoksesta. Syytteen mukaan mies on laskuttanut kaupunkia enemmän kuin todellisia työtunteja on tehty. Kaupungille on kertynyt vahinkoja ainakin vajaat 14 9000 euroa.

Kalastusmatkoihin liittyen yrittäjä saa syytteen lahjuksen antamisesta. Matkoilla on ollut mukana myös muita henkilöitä. Kustannukset matkaa kohden ovat olleet 2 535 euroa henkilöltä.

Vastaava mestari pidätettiin virasta viime marraskuussa.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.