Mainos

Tytöksi puetun nelivuotiaan piilottelutapaus syyttäjälle

Tampereen nelivuotiaan pojan piilottelutapaus on siirtynyt poliisitutkinnasta syyteharkintaan. Tapaus liittyy ihmiskauppavyyhtiin, jossa lapsen äitiä pidettiin vankina vuosien ajan.  

Tutkintaa johtanut rikoskomisario Pasi Nieminen kertoo, että juttua on tutkittu törkeänä vapaudenriistona. Poika oli kateissa vuoden 2014 lopusta lähtien. Hänet löydettiin heinäkuussa tamperelaiselta vuokramökiltä.  

- Pojan kanssa liikuttiin eri puolilla Suomea, paikkakuntaa vaihdettiin useasti, kertoo Nieminen.   

Lisäksi poika oli puettu tytöksi.  

Pirkanmaan käräjäoikeus vangitsi heinäkuussa 41-vuotiaan miehen ja 29-vuotiaan naisen rikoksesta epäiltyinä. Lapsen äitiä vankina pitänyt 45-vuotias mies ja tämän 23-vuotias tytär tuomittiin toukokuussa vuosiksi vankeuteen muun muassa törkeästä ihmiskaupasta.  

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.