Mainos

Uhkasi aseella taksikuskia - ase paljastui jäljitelmäksi

Viime yönä Porissa Satakunnassa taksin matkustajana ollut mies uhkasi taksin kuljettajaa aseella. Ase paljastui jäljitelmäksi poliisin takaa-ajon jälkeen.

Epäilty, porilainen vuonna 1988 syntynyt mies, on otettu kiinni. Törkeän ryöstön ja törkeän vapaudenriiston lisäksi tekoa tutkitaan muun muassa rattijuopumuksena ja törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Tapahtuma sai alkunsa noin kello 03.00 aikaan yöllä. Teosta epäilty mies oli ottanut taksikyydin Porista Tikkulan kaupunginosasta. Pian kyytiin noustuaan mies oli alkanut uhkaamaan taksinkuljettajaa käsiaseella ja vaatinut ajamaan valtatie 8:lle ja edelleen Turun suuntaan.

Hälytyksen saatuaan Satakunnan poliisin partiot saavuttivat taksin pian Eurajoen keskustan jälkeen. Taksi jatkoi kuitenkin edelleen ajoa suurella nopeudella ja vaarallisia ohituksia tehden. Teosta epäilty oli muun muassa Laitilan valoristeyksessä käskenyt kuljettajan ajamaan pysähtymättä päin punaisia liikennevaloja.

Poliisi oli epäiltyyn ajon aikana puhelinyhteydessä ja suostutteli tämän päästämään kuljettajan pois autosta. Tämän jälkeen epäilty lähti itse kuljettamaan autoa kohti Turkua erittäin suurella nopeudella. Ajo saatiin lopulta keskeytettyä Varsinais-Suomen poliisin Nousiaisissa järjestämään pakkopysäytykseen. Tämän jälkeen epäillyn kiinniotto sujui rauhallisesti.

Taksinkuljettaja ei saanut tapahtumassa fyysisiä vammoja. Teossa käytetty käsiase osoittautui oikeaa asetta erehdyttävästi muistuttavaksi replika-aseeksi.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.