Mainos

Uhri oli hengissä veteen joutuessaan: ”Syytetty toimi valkoisen raivon vallassa”

Laajasalon murhan käsittely Helsingin käräjäoikeudessa alkoi kihlakunnansyyttäjän kuvauksella lokakuussa 58-vuotiaan naisen kuolemaan johtaneista tapahtumista.

Kihlakunnansyyttäjä Eija Velitski kuvailee, kuinka murhasta syytetty Jukka-Matti Romppainen, 28, on ensin rappukäytävässä tönäissyt 58-vuotiasta naista. Tämän jälkeen Romppainen on lyönyt uhria useita kertoja nyrkillä sekä purrut ja potkinut eri puolille vartaloa, mikä sai naisen kaatumaan rappukäytävän lattialle.

Syyttäjän mukaan Romppainen kuvaili saaneensa aggressiivisen kohtauksen ja joutuneensa valkoisen raivon valtaan.

Tämän jälkeen syytetty on siirtänyt uhrin talon porttikongiin. Väkivallanteon jälkeen Romppainen vei ulkoiluttamansa koirat asuntoonsa. Tämän jälkeen syytetty palasi noin 15 minuutin jälkeen uhrin luo ja totesi tämän vuotaneen runsaasti verta. Romppainen raahasi tämän jälkeen uhrin 70 metrin matkan farmariautonsa luo. Syytetty päätyi päämäärättömän ajelun jälkeen lopuksi Laajasalon vanhan öljysataman rantaan.

Syytetty jätti uhrin makaamaan rannalle ja lähti ajelemaan ympäri Laajasaloa. Hän kuitenkin palasi takaisin rantaan tuoden mukanansa kellarikomerosta hakemansa kahden metrin mittaisen köyden. Murhasta syytetty Jukka-Matti Romppainen kuristi vielä elossa ollut uhria ja jätti tämän makaamaan rannalle.

Syytetty lähti jälleen ajelemaan ympäri Laajasaloa ja palasi kolmannen kerran rannalle. Syytetty havaitsi uhrin edelleen hengittävän, jolloin hän raahasi 58-vuotiaan lähes tajuttomana olleen naisen mereen, missä uhri menetti henkensä. Oikeuslääketieteellisen tutkimuksen mukaan nainen oli vielä mereen siirrettäessä hengissä.

Kihlakunnansyyttäjä Eija Velitski pitää henkirikosta raakana ja julmana. Syyttäjä pitää henkirikosta vakaasti harkittuna, sillä se kesti yhteensä vähintään kaksi tuntia. Syyttäjä vaatii Jukka-Matti Romppaiselle murhasta elinkautista vankeusrangaistusta.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.