Mainos

Ulkoministeriöön murtauduttiin - kaksi pidätetty

Ulkoministeriön viestintä- ja kulttuuriosaston tiloihin Helsingin Katajanokalla murtauduttiin viime yönä.

Ylitarkastaja Markku Meriluoto ulkoministeriöstä kertoo, että rakennukseen murtautuneet kaksi nuorta henkilöä olivat ehtineet haalia mukaansa kamerakalustoa, kuten kameroiden objektiiveja sekä matkapuhelimia ja muuta elektroniikkaa.

Murrosta välittyi tieto poliisille teknisen valvonnan kautta. Poliisi otti henkilöt kiinni verekseltään ulkoministeriön edustalla. Poliisi on pidättänyt murrosta epäillyt. 

Valtaosa tavaroista on saatu talteen. Meriluodon mukaan tiloissa ei ollut tietoturvaan liittyvää aineistoa tai muuta arkaluonteista materiaalia. 

25 vuotta ulkoministeriössä työskennellyt Meriluoto ei muista, että tiloihin olisi päästy sisään hänen aikanaan.

– Murtoyrityksiä on ollut. Ikkunan kautta on yritetty sisään, mutta ikkunat ovat vähän kestävämpää materiaalia. 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.