Mainos

Ulvilan surma: Uhrin vaimo vangittu - kiistää teon

Porin käräjäoikeus on vanginnut ulvilalaisen sosiaalipsykologin murhasta epäiltynä uhrin vaimon. Henkirikos tapahtui 1. joulukuuta 2006.

Vaimon asianajaja Juha Manner kertoo, että hänen päämiehensä kiistää syyllistyneensä rikokseen. Epäiltyä ei ole tiettävästi aiemmin tuomittu mistään rikoksesta.

- Sitä, millä perusteella hän kiistää syyllisyytensä, en voi tutkinnan tässä vaiheessa kertoa, Manner sanoo.

Vuonna 1955 syntynyt kehittämispäällikkö Jukka S. Lahti murhattiin raa'asti kotonaan Tähtisentie 54:ssä kello 2.40. Asunnossa oli tapahtuma-aikana Lahden lisäksi hänen aviopuolisonsa ja pariskunnan neljä alaikäistä lasta. Lapsista vanhin oli tuolloin yhdeksänvuotias.

- Päädyimme vaatimaan vangitsemista teknisen todistusaineiston ja kuulustelujen perusteella, tutkinnanjohtaja rikoskomisario Paul Kuusiranta sanoo.

Poliisi alkoi kuulustella vaimoa rikoksesta epäiltynä elokuun lopulla. Kuusiranta ei kerro kuulustelujen sisällöstä mutta sanoo, että vaimon päätyminen epäillyksi liittyy poliisin löytämään todistusaineistoon.

Yksi lapsista heräsi hänen mukaansa surman tapahtuessa. Poliisi on kuullut viime aikoina myös osaa lapsista.

Ulkopuolista kostajaa epäiltiin

Ennen murhaa Lahti oli käynyt työmatkalla Turussa. Hän palasi kotiinsa autollaan noin kello 23.

Vaimon kertoman mukaan asuntoon hyökkäsi aamuyöllä tummiin vaatteisiin ja pään yli vedettyyn huppariin sonnustautunut, kookas keski-ikäinen mies, joka surmasi miehen useilla veitseniskuilla. Vaimo loukkaantui kylkeen.

Poliisi kertoi aikoinaan, että surmaaja todennäköisesti loukkaantui itsekin veriteon yhteydessä. Asuintalon takahuoneen ikkuna oli rikottu, ja siitä surmaajan oletettiin paenneenkin.

Alun perin arveltiin, että surmaaja vihasi uhriaan syvästi. Uumoiltiin, että tekijä saattaisi olla joku Lahden iritisanomista alaisista.

Poliisin mukaan tekotapa ja murhaajan käyttäytyminen rikospaikalla viittaavat siihen, että tekijä ja uhri olivat vanhastaan tuttuja. Paikalliset puolestaan kertoivat jo pari viikkoa ennen murhaa havainneensa surmatalon lähellä outoa liikkumista.

Uhrin perhe ei enää teon jälkeen jäänyt asumaan samaan taloon. Uhrin kerrottiin saaneen erilaisia suullisia uhkailuja ennen surmaa.

Porin käräjäoikeus vangitsi 14. heinäkuuta 2007 porilaisen näyttelijän rikoksesta epäiltynä. Hänet vapautettiin varhain aamulla 18. heinäkuuta, kun poliisille selvisi, ettei hänellä ollut osaa eikä arpaa rikokseen.

Esitutkintaa johti Porin poliisin rikoskomisario Juha Joutsenlahti. Häntä arvosteltiin julkisuudessa ankarasti muun muassa näyttelijän aiheettomasta yhdistämisestä tekoon ja rikostutkinnan takeltelusta. Tutkinnanjohtaja vaihtui viime vuonna.

Katso Pauli Poutasen juttu

KATSO KUVAA TAPAHTUMAPAIKALTA ULVILASTA

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.