Mainos

Ulvilan surmasta syytetyn asianajaja: Mies löi veitsellä ennen surmaa

Miehensä Jukka S. Lahden surmaamisesta Ulvilassa syytetyn naisen asianajaja sanoo, että mies löi naista teräaseella ennen kuin hänet surmattiin.

- Päämiehelläni on ilmeisesti aika laaja muistikatko, mutta ainakin hänen muistikuvansa päättyvät siihen, kun häntä lyötiin teräaseella, asianajaja Juha Manner sanoo.

Naisen kyljessä oli teräaseen aiheuttama pistohaava, kun poliisit ja ensihoitajat saapuivat paikalle.

Mannerin käsitys tapahtumajärjestyksestä perustuu naisen kertomaan. Hän tapasi päämiehensä eilen.

- Ilmeisesti häntä on lyöty ennen surmatekoa, Manner sanoo.

Nainen on tunnustanut poliisille surmanneensa miehensä. Mannerin mukaan tunnustus perustuu poliisin esittämiin teknisiin tutkimustuloksiin.

- Päämieheni on niiden perusteella pitänyt todennäköisenä, että on osallistunut surmatekoon.

Poliisin mukaan surmaa edelsi riita.

- Päämiehelläni on jonkinlaisesta riidasta mielikuvia, Manner sanoo.

Jutun tutkinnanjohtaja rikosylikomisario Pauli Kuusiranta ei ole tavattavissa tänään eikä viikonloppuna, joten MTV3 ei voinut kysyä hänen kantaansa Mannerin näkemyksiin.

Veriteko tapahtui Ulvilassa yöllä marraskuun taittuessa joulukuuksi 2006. Tuoreeltaan nainen sanoi, että taloon hyökännyt naamiomies surmasi hänen miehensä ja haavoitti häntä. Poliisi etsikin hyökkääjää pitkään.

Tämän vuoden alkupuolella poliisi alkoi yhä tarkemmin tutkia mahdollisuutta, että surmaaja olisikin miehen leski.

(30.9.)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.