Mainos

Ulvilan surmasta syyttömänä vangittu: Minulle huudellaan edelleen

Ulvilan surmasta kesällä 2007 epäiltynä vangittu porilaisnäyttelijä Kai Tanner sanoi oikeudessa, että tapaus vainoaa häntä yhä.

Satakunnan käräjäoikeudessa kuultiin tänään iltapäivällä Tannerta, jota epäiltiin kesällä 2007 Jukka S. Lahden henkirikoksen tekijäksi. Tannerin kuuleminen liittyi Ulvilan surman ex-tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahden virkarikossyytteeseen.

Seuraa oikeudenkäynnin tapahtumia täältä: Live-seuranta

- Vastenmielistä, asia josta haluan olla kaikin tavoin eroissa. Koko aika mä altistun näille tapahtumille, ja tälle ei näy loppua. Se seuraa minua jatkuvasti, Tanner sanoi oikeudessa.  

Tanner sanoo, että vuosien takainen vangitseminen leimaa häntä yhä.

- Se, mitä minulle tapahtuu todella usein, on että minulle huudellaan kadulla, että kato siinä on Ulvilan murhaaja. Mitä käsittämättömissä tilanteissa, näyttämöllä, yleisöstä huudellaan Ulvilan murhaajaksi. Viime näin tapahtui joulukuussa.

Tanner sanoi oikeudessa, että myös hänen naisystäväänsä kovisteltiin ja uhattiin työpaikan menetyksellä.

Kuka naisystävääsi uhkaili? Tannerin asianajaja Jouko Kauppila kysyi.

- Joutsenlahti, Tanner vastasi.

Joutsenlahden epäillään toimittaneen ennakkoon Anneli Auerille kuvan Tannerista, joka oli poliisin tunnistusrivissä. Auer tunnisti Tannerin Jukka S. Lahden mahdolliseksi surmaajaksi, jonka seurauksensa hänet vangittiin. Myöhemmin mies todettiin syyttömäksi.


Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.