Mainos

Ulvilan surmasta vangittu Ylelle: Minut lavastettiin syylliseksi

Ulvilan surmasta syyttömänä vangittu Kai Tanner sanoi maanantaina Ylen A-studiossa, että hänet yritettiin lavastaa syylliseksi.

– Motiiveista en tiedä, Tanner kertoi A-studiossa.

Teatterinjohtaja Tanner vangittiin vuonna 2007 perättömän ilmiannon vuoksi, vaikka hänellä ei ollut mitään tekemistä Jukka S. Lahden surman kanssa.

– Raskauttavana tekijänä minulla oli punainen auto, joka ei ollut edes sen merkkinen mitä haettiin.

Tanner ihmettelee, että kesti viisi vuotta ennen kuin tutkinnan epäkohtiin tartuttiin. Hänelle jäi sellainen maku, ettei poliisi edes halunnut tutkia mahdollisia virheitään. Tannerin mukaan hänen tapauksensa tuskin jää viimeiseksi, jossa syyttömiä vangitaan.

– Mietin silloin ja mietin nyt, miten sivistysvaltiossa voi tapahtua tällaista.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.