Mainos

Unohdettu vanki oikeudessa: ”Tuntuu pöyristyttävältä, että minulle halutaan lisää pahaa"

Puoleksi vuodeksi Vantaan vankilaan unohdettu mies kuvasi olosuhteita vankilassa kauheiksi.

– Minä vain möllötin siellä tietämättä mistään mitään, hän sanoi tänään hovioikeudessa.

Helsingin hovioikeudessa puitiin perjantaina iltapäivällä juttua, jonka takia 33-vuotias aikanaan toukokuussa 2015 otettiin poliisin toimesta kiinni ja vietiin sitten Vantaan vankilaan.

Sinne hän unohtui puoleksi vuodeksi, vaikka vangitsemista olisi pitänyt käsitellä neljän päivän sisällä.

Syyttäjä Heikki Wendorf vaatii nyt hovioikeudessa, että unohdetun vangin tapauksessa annettu ehdollinen tuomio muutetaan nyt ehdottomaksi. Törkeää pahoinpitelyä puidaan hovissa vain rangaistuksen osalta.

– Tuntuu pöyristyttävältä, että minulle halutaan lisää pahaa, 33-vuotias mies sanoi.

Pahoinpitely Mäkelänkadulla

Käräjäoikeudessa törkeästä pahoinpitelystä tuomittiin 33-vuotias ja toinen mies. Kaksikko pahoinpiteli tammikuussa 2014 Mäkelänkadun asuntolassa miesuhria.

Häntä lyötiin nyrkillä, potkittiin, tallottiin ja iskettiin myös metalliputkella ja veitsellä. Pahoinpitely kesti noin kymmenen minuuttia.

Unohtuneen vangin tapaus 

33-vuotiasta miestä epäiltiin törkeästä pahoinpitelystä ja juttua piti käsitellä Helsingin käräjäoikeudessa helmikuussa 2015. Mies ei saapunut paikalle. Käräjäoikeus päätti vangita miehen poissaolevana, joten hänet etsintäkuulutettiin.

Toukokuussa 2015 Helsingin poliisi löysi miehen öisessä rutiinitarkastuksessa  ja hänet vietiin suoraan Vantaan vankilaan.

Vangitsemista olisi pitänyt käsitellä neljän päivän kuluessa oikeudessa, mutta mies unohtui vankilaan. Tilanne huomattiin vasta lokakuun 2015 lopussa.

Oikeus langetti miehelle törkeästä pahoinpitelystä, varkaudesta ja huumausaineen käyttörikoksesta 1 v 10 kk ehdollista vankeutta. Oikeus perusteli ehdollista tuomiota sillä, että mies oli unohtunut vankilaan.

Nyt syyttäjä vaatii hovioikeudessa ehdollisen tuomion muuttamista ehdottomaksi. Valtiokonttori eväsi korvaukset vangitsemisesta.

Eduskunnan oikeusasiamies selvittää tapahtunutta.

Katso tapauksesta lisää Vinkkimiesten jaksoista:

20.4. Vinkkimiehet: Tutkintavanki unohtui Vantaan vankilaan 175 päiväksi

4.11. Vinkkimiehet: Mies unohtui Vantaan vankilaan puoleksi vuodeksi – korvausta nolla euroa

Kaikki olivat hyvin päihtyneitä.

Toisella miehellä ei ollut aiempia rikoksia, joten oikeus päätyi kahden vuoden ehdolliseen vankeuteen. 33-vuotiaalla ehdollisia oli kaksi taustalla, mutta käräjäoikeus päätyi laittoman vangitsemisen takia 1 v 10 kk ehdolliseen.

Syyttäjän Wendorfin mukaan käräjäoikeudelta menivät asiat sekaisin, kun se antoi tuomion ehdollisena.

Syyttäjä piti valitettavana sitä, että 33-vuotias on ollut lähes puoli vuotta vapautensa menettäneenä ilman oikeudellista käsittelyä.

– Se seikka, että siihen mahdollisesti sisältyy jonkun viranomaisen laiminlyönti, ei kuulu tähän prosessiin. Se käsitellään omanaan.

Asia on parhaillaan oikeusasiamiehen tutkinnassa.

Syyttäjä totesi, että 33-vuotias pärjäsi vankilassa hyvin ja pysyi irti päihteistä.

– En katso, että vankeusrangaistus aiheuttaisi hänelle haittaa.

Puolustus: ”Kohtuutonta”

– Ehdoton vankeus tuntuisi kohtuuttomalta, 33-vuotiaan avustaja Tero Ala-Mieto totesi oikeussalissa.

– Se tuntuu asiattomalta tapahtuneen jälkeen.

Ala-Mieto huomautti myös, ettei mitään korvauksia vangitsemisajasta ole valtiokonttorilta tulossa. Valtiokonttori hylkäsi miehen vaatimuksen (kuva). 

Puolustus totesi, että käräjäoikeuden langettama ehdollinen rangaistus on oikea.

"Ihmettelin tilannetta"

Salissa kuultiin myös 33-vuotiasta itseään.

Hän kertoi ihmetelleensä tilannettaan vankilassa, mutta aivot eivät toimineet. Takana oli pitkä päihdeputki.

– Minua ei kuulusteltu ja muut lähtivät milloin Sörkkaan tai milloin avotaloon.

33-vuotiaan mukaan poliisi oli kiinniottaessa sanonut, että hänellä oli 1 v 2 kk kakku, jota lähdet istumaan.

– Luulin, että suoritan sitä.

– Pystyittekö olemaan vankilassa ilman päihteitä? oikeuden puheenjohtaja Timo Ojala tiedusteli.

– Kyllä, siellä oli todella usein päihdetestejä.

Nyt mies on korvaushoidossa ja asiat ovat hänen kertomansa mukaan paremmin päin.

– Olen pysynyt täysin erossa rikoksista. Tämän tapahtuman jälkeen ei ole tullut mitään rikoksia.

33-vuotias kertoi kuitenkin, että korvaushoidossa on retkahduksia tullut. 

Oikeuden puheenjohtaja joutui tiedustelemaan hieman sekavasti esiintyneen miehen kuntoa. Hän sanoi saaneensa korvaushoitoa muutama tunti ennen iltapäivän istuntoja.

Miten todennäköisenä itse pidätte että hoito päätyy suotuisasti? Ojala kysyi.

– Uskon vakaasti.

Hovioikeus antaa päätöksen kuukauden kuluessa. 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.