Mainos

Upseerin epäillään törsänneen veronmaksajien rahoja

Korkeaa upseeria epäillään törkeistä rikoksista Uudenmaan prikaatissa Raaseporissa. Esikuntapäällikkönä toimineen miehen epäillään järjestäneen varuskunta-alueella 50-vuotispäivänsä osin veronmaksajien kustannuksella.

Syyttäjä vaatii vähintään kahdeksan kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta ja viraltapanoa. Rikosnimikkeet ovat törkeä petos, esimiesaseman väärinkäyttäminen ja törkeä palvelusrikos.

Epäilty kiistää syytteet parin vuoden takaisista tapahtumista lähes tyystin. Hän pitää viraltapanovaatimusta perusteettomana.

Esikuntapäällikön mielestä hän järjesti varuskunnassa kaksi erillistä tapahtumaa, jotka olivat Suomi-yhdistyksen sidosryhmävierailu ja iltatilaisuus syntymäpäivävieraille. Vieraille järjestettiin myös mahdollisuus majoittua varuskunnassa.

Syytteen mukaan kyse ei kuitenkaan ollut yhdistysvierailusta vaan yksityisistä syntymäpäiväjuhlista. Esimerkiksi päivällä pidetyn "herrasmieskilpailun" palkinnot jaettiin iltajuhlassa upseerikerholla.

Oikeus antaa tuomionsa jutussa lokakuussa.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.