Mainos

Useita kuollut uudenvuoden väkivaltaisuuksissa

Kolme ihmistä on saanut surmansa väkivaltaisuuksissa uudenvuoden vaihtuessa.

Nokialla on löytynyt kuollut mies kiinteistön pihasta; poliisi epäilee hänen kuolleen väkivaltaisesti.

Poliisi epäilee, että uhrin vammat ovat syntyneet läheisessä ravintolassa edellisen illan aikana. Poliisi on ottanut asian johdosta kiinni useita henkilöitä.

Joensuussa kahta miestä ammuttiin uudenvuoden yönä. Poliisi löysi toisen miehistä kuolleena ja toisen loukkaantuneena. Miehet löytyivät Joensuun keskustan läheisyydessä sijaitsevalta teollisuusalueelta. Poliisi on ottanut kiinni useita henkilöitä tapauksen vuoksi.

Hausjärven Oitissa tapahtui myöhään aattoiltana henkirikos. Poliisi sai hälytyksen pahoinpitelystä asunnossa.

Pahoinpitelyn uhriksi joutunut mies kuoli elvytyksestä huolimatta. Kanta-Hämeen poliisi tutkii tapausta tappona. Kolme ihmistä on otettu kiinni teosta epäiltyinä.

Myös Helsingin Puistolassa ammuttiin puolenyön aikaan. Kenenkään ei tiedetä haavoittuneen. Poliisin mukaan kyse oli romanien välisestä kahakasta.

Poliisi on ottanut kiinni kolme ihmistä, joita epäillään vaaran aiheuttamisesta ja ampuma-aserikoksesta.

Uutena vuotena on sattunut lukuisia pahoinpitelyjä. Suurten kaupunkien poliisilaitoksia ovat lisäksi työllistäneet häiriökäyttäytyminen ja kotihälytykset. Myös useita rattijuopuneita on otettu kiinni vuodenvaihteessa. Pelastuslaitoksilla on ollut runsaasti tehtäviä koko maassa.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.