Mainos

”Uskonveljiä käytetty härskisti hyväksi huijauksessa"

MTV uutiset tavoitti epäillyn sijoitushuijauksen uhreja eri puolilta Suomea. Kukaan heistä ei halua esiintyä omalla nimellään, mutta moni oli valmis kertomaan oman tarinansa.

Yksi asianomistajista on Varsinais-Suomessa asuva mies.

– Olen maksanut varoja epäiltyjen tilille ja Western Unionin kautta Ghanaan yhteensä 197 000 euroa. Kaikki rahat annoin vuoden 2013 heinäkuun ja lokakuun välisenä aikana. Mitään ei ole tullut takaisin”, mies kertoo MTV Uutisille.

Mies kuuluu helluntaiseurakuntaan. Huijauksista epäiltynä oleva Veikko Gröhn on niin ikään helluntaitaustainen.

– Luotin Gröhniin. Tässä on käytetty uskonveljiä hyväksi. Gröhn haki uhrit ja tämä toinen epäilty kiristi, mies kertoo MTV Uutisille.

Mies kertoo, kuinka rahojenlähetys käytännössä hoidettiin. Jos rahamäärä oli Suomesta siirrettäväksi liian suuri, mentiin Viroon ja rahat lähetettiin sieltä Western Unionin kautta Ghanaan.

– Kävimme kerran siirtämässä Virossa minun rahoja yhteensä 9000 euroa Ghanaan. Minä, Gröhn ja toinen epäilty. Kukin meistä siirsi 3000 euroa. Kaikista lähetetyistä rahoista on kuitit tallessa. Vastaanottajiksi Ghanassa oli merkitty neljä eri nimeä, mies kertoo.

Mies kertoo alun perin lähteneensä vain auttamaan Gröhniä, jonka kerrottiin olevan rahavaikeuksissa.

– En nähnyt sitä huijauksena. Mutta kun olin maksanut 25 000 euroa, rupesin haluamaan rahoja jo takaisinkin. Sitten minulle luvattiinkin jo 1,7 miljoonan tuottoa, mutta taas piti maksaa lisää rahaa, mies sanoo.

– Annoin omista rahoistani niin kauan kuin sitä oli. Lisäksi otin lainaa 30 000 euroa ja lainasin muilta ihmisiltä 16 000 euroa.  Kyllähän se välillä hirvitti, mutta he (epäillyt) olivat niin hyviä puhujia. Sen puolen he osaavat, mies sanoo.

Mies on tehnyt rikosilmoituksen ja asia on Loimaan poliisilla.

– Tällainen pitää saada loppumaan. Sellainen, että ihmisiä petetään työkseen, mies sanoo.

Miehen tuttava on menettänyt samaan epäiltyyn huijaukseen 60 000 euroa. Tuttava oli ottanut sijoitusta varten kymmenien tuhansien eurojen pikavippilainan.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.