Mainos

Uudenkaarlepyyn ryöstäjille vankeustuomiot

Mustasaaren käräjäoikeus on langettanut kolmelle miehelle vankeustuomiot törkeästä ryöstöstä Pohjanmaalla Uudessakaarlepyyssä. Miehet pahoinpitelivät ja ryöstivät liettualaismiehen hotellihuoneessa tammikuussa.

Kaksi miehistä tuomittiin kolmen vuoden ja neljän kuukauden vankeuteen. Heistä toisen veli sai kahden vuoden ja kymmenen kuukauden vankeustuomion. Lisäksi miehet joutuvat maksamaan uhrille noin 14 000 euron korvaukset.

Käräjäoikeuden mukaan toinen pidemmät tuomiot saaneista miehistä houkutteli viime tammikuussa liettualaisen nahkakauppiaan Suomeen lupauksilla hyvistä kaupoista. Liettualainen matkusti Suomeen, jossa tapaaminen oli sovittu hotelliin. Hotellissa naamioituneet miehet kävivät liettualaisen kimppuun, pahoinpitelivät hänet ja veivät häneltä noin 70 000 euroa.

Poliisi sai yhden miehistä kiinni pian teon jälkeen. Hänen veljensä tavoitettiin keväällä asuinmaastaan Ruotsista, liettualaisen Suomeen houkutellut mies puolestaan Virosta.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.