Mainos

Uusi Suomi nielee vihreille kärsimänsä tappion

Kustannusosakeyhtiö Uusi Suomi tyytyy käräjäoikeuden päätökseen Uusi Suomi -tunnuksen käytöstä. Helsingin käräjäoikeus päätti viime viikolla, että vihreät saavat käydä vaalikampanjansa loppuun Uusi Suomi -teemallaan.

Mediayhtiön osalta tapaus on loppuun käsitelty, kerrotaan sen omistaman lehden verkkosivuilla. Toimitusjohtaja, päätoimittaja Markku Huusko ei kuitenkaan vaikuta ihan tyytyväiseltä vallitsevaan asiantilaan.

- Käräjäoikeuden päätöksellä meidän verkkolehtemme nimen hyväksikäyttö jatkuu turuilla ja toreilla, mikä on typerryttävää. Yleinen oikeustaju ei aina ole linjassa pykälätulkintojen kanssa, mutta tämän kanssa on nyt vain elettävä ja eteenpäin katsottava, Huusko sanoo lehden uutisessa.

Vihreiden kampanja vietiin käräjille, koska yhtiö katsoi vihreiden syyllistyneen tavaramerkin varastamiseen. Käräjäoikeuden mukaan tavaramerkillä ei ollut suojaa, koska kyse oli kampanjoinnista eikä elinkeinotoiminnasta.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.