Mainos

Vaimon ampumisesta lähes yhdeksän vuoden vankeustuomio

Lisäksi mies tuomittiin maksamaan yli 25 000 euron korvaukset. Hän ampui nukkumassa olleen vaimonsa pienoiskiväärillä viime keväänä.

Lapin käräjäoikeus on tuominnut sodankyläläisen miehen kahdeksan vuoden ja viiden kuukauden vankeusrangaistukseen vaimonsa taposta. Tuomio annettiin Sodankylässä tänään.

60-vuotias mies ampui pienoiskiväärillä vaimonsa viime vuoden toukokuussa. Henkirikos tapahtui vaimon ollessa nukkumassa yhteisen kodin sohvalla. Hän kuoli lähes välittömästi saamiinsa vammoihin.

Asianomaiset vaativat tuomiota murhasta, mutta oikeuden mukaan mies on syyllistynyt tappoon.

Mies on ollut vangittuna toukokuusta lähtien. Lapin käräjäoikeus passitti miehen suorittamaan rangaistustaan Oulun vankilaan. Miehelle tehdyssä mielentilatutkimuksessa todettiin, että tekohetkellä hän oli ollut syyntakeinen.

Lisäksi mies tuomittiin maksamaan yli 25 000 euron rahalliset korvaukset. Hän menetti myös yliluutnantin sotilasarvonsa.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.