Mainos

Vaimon surmasta viisi ja puoli vuotta vankeutta

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi tänään nurmeslaisen Paavo Ensio Hassisen, 47, viideksi vuodeksi ja kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen vaimonsa kuoleman aiheuttamisesta Sortavalassa Venäjällä viime kesäkuussa.

Tuomio tuli törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta. Syyttäjä oli vaatinut rangaistusta ensisijaisesti taposta.

Hassinen kuristi vaimoaan riidan päätteeksi niin, että tämä menetti tajuntansa. Mies jätti naisen makaamaan vetiseen maastoon, jolloin tämä hukkui. Käräjäoikeuden mukaan mies ei voinut ymmärtää, että teosta seuraisi hukkumiskuolema. Soisessa maastossa ei ollut näkyvillä avovettä.

Mies vangittiin hänen palattuaan Suomeen. Käräjäoikeus velvoitti hänet maksamaan kärsimyskorvausta uhrin Suomessa asuvalle tyttärelle 12 000 euroa ja Venäjällä asuvalle pojalle 6 000 euroa.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.