Mainos

Väkivaltaa Espoossa: Kosto pubin portsarille ja pahoinpitelyjä McDonaldsin autokaistalla

Espoon käräjäoikeus tuomitsi kahdelle 24-vuotiaalle miehelle vankeutta useista väkivaltarikoksista. Vakavin tapaus liittyi Tapiolassa sijaitsevassa Vihtori Pubissa järjestyksenvalvojalle tapahtuneeseen kostoon. Toinen sai tuomionsa aiemman rikollisuutensa takia ehdottomana ja toinen ensikertalaisena ehdollisena. 

Kostoon liittyvät tapahtumasarja alkoi joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna 2012. Toinen miehistä oli joutunut käsirysyyn Vihtori Pubin edessä, jonka takia vahtimestari oli laittanut hänet käsirautoihin.

Seuraavana viikonloppuna keskiyön jälkeen kaksikko lähti kostoretkelle. Miehet sitoivat vaatteidensa huput tiukasti kasvojen eteen ja ryntäsivät ravintolaan. Samaa vahtimestaria pahoinpideltiin lyömällä ja kasvoihin kohdistetuilla sähkölamauttimen iskuilla. Sähköiskuja oli 4-6 kappaletta.

Ravintolan työntekijät ja asiakkaat tulivat tilanteeseen väliin, mistä kertyi lisää pahoinpitelytuomiota lisää. Tilanne päättyi kun ravintolan työntekijä kaasutti hyökkääjiä.

Oikeus piti tekoa lamautinta käyttäneen osalta törkeänä pahoinpitelynä, koska järjestyksenvalvojan tulisi nauttia työnsä takia korostunutta kunnioitusta ja koskemattomuutta. Oikeuden mukaan jutussa ei selvinnyt, että toinen olisi etukäteen tiennyt lamauttimesta, joten hänen osaltaan teko oli perusmuotoinen pahoinpitely.

Pahoinpitelyt McDonaldsin autokaistalla

Jutussa ehdollisen tuomion saanut 24-vuotias tuomittiin myös elokuussa 2012 Niittykummun McDonaldsin autokaistalla tapahtuneista pahoinpitelyistä. Tässä oli kyse miehestä, joka ei käyttänyt lamautinta Vihtori Pubissa.

Jonossa edellä ollut 24-vuotias oli ihmetellyt takaa kuuluvaa tööttäystä ja lähtenyt selvittämään asiaa. Autossa oli kolme kaverusta, jotka kertoivat käyttäneen äänitorveaan koska luulivat ohiajaneessa autossa olleen tuttuja. 24-vuotias oli mennyt oman autonsa luo tupakalle ja uskoi takana olevien virnuilevan hänelle.

24-vuotias pahoinpiteli kahta useilla lyönneillä ja vahingoitti autoa iskemällä tämän kattoon.

Molemmat 24-vuotiaat tuomittiin myös ampuma-aserikoksista, koska heiltä löytyi pistoolit lokakuussa 2012. Toinen jäi kiinni myös myöhemmin kuuden kokaiinigramman kanssa. Tuomioita tuli myös molemmille auton ajamisesta ilman ajokorttia sekä toiselle Iso Omenan kauppakeskuksen vartijan pahoinpitelystä helmikuussa 2013.

Ehdollista vai ehdotonta

Sähkölamautinta käyttänyt 24-vuotias sai 1 v 6 kk vankeutta ja McDonaldsin pahoinpitelijä vuoden. Käräjäoikeus puntaroi ehdollisen ja ehdottoman tuomioiden välillä.

Sähkölamautinta käyttäneellä oli taustallaan kolme aiempaa ehdollista tuomiota, mm. pahoinpitelyistä ja törkeästä huumausainerikoksesta. Oikeus päätyi miehen taustan takia ehdottoman vankeusrangaistukseen, eritoten vahtimestarin pahoinpitelyn takia.

Sen sijaan toisella ei ollut aiempia rikosrekisterimerkintöjä, joten hänen tuomionsa oli ehdollinen.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.