Mainos

Valekirjailijan oikeudenkäyntiin uusia käänteitä

Valekirjailijaksi paljastunutta Tuula Sariolaa sekä toimittaja ja kirjailija Ritva Sarkolaa ei nähdäkään huomenna oikeudessa. Avustuspetoksia koskeva käsittely on peruttu Helsingin käräjäoikeudessa. Jutussa tehdään lisätutkintaa.

Käräjäoikeudesta kerrottiin tänään, että Sariolan avustaja pyysi viime viikolla istunnon perumista ja kahden todistajan kuulemista. Syyttäjä haluaa kuulla todistajat ensin esitutkinnassa.

Uudesta käsittelypäivästä ei ole toistaiseksi tietoa. Jutun puinti venynee kuitenkin lähemmäksi syksyä.

Kihlakunnansyyttäjä on aiemmin päättänyt nostaa Sarkolaa ja Sariolaa vastaan syytteet yhteensä kolmesta törkeästä avustuspetoksesta.

Toissa vuonna paljastui, että Tuula Sariolan dekkarit olikin kirjoittanut hänen hyvä ystävänsä, Ritva Sarkola.

Vuosien kuluessa Sariola muun muassa nosti apurahoja opetusministeriöstä. Toissa joulukuussa kirjastoapurahalautakunta päätti, että Sariola joutuu maksamaan korkoineen takaisin miltei 30 000 euroa.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.