Mainos

Valelääkärillä outoja menetelmiä - kortisonia ripuliin

Lahden kaupungin sosiaali- ja terveystoimi on tutkinut kaikki Esa Laihon hoitamien potilaiden tiedot ja lähettänyt asiasta selvityksensä Valviralle. Kaikkiaan tapauksia oli yli 4 000.

Valelääkäriksi paljastunut ja puutteelliset opintonsa myöntänyt Laiho on hoitanut suurimmaksi osaksi avoterveydenhuollon päivystyspotilaita. Lisäksi hänen jäljiltään on löytynyt liki tuhat potilasmerkintää laitoshoidossa olleiden ikääntyneiden tiedoista.

Terveyspalvelujen johtajan Risto Raivion mukaan tutkimuksissa ei tullut esille potilasturvallisuutta vaarantavia asioita tai hoitovirheitä.

"Epäasianmukaisuuksia hoidossa"

Lahti lähettää kuitenkin vajaan kolmenkymmenen potilaskertomuksen jäljennökset vielä varmuuden vuoksi Valviran arvioitavaksi.

– Näissäkään tapauksissa ei epäillä vakavaa hoitovirhettä. Kyse on lähinnä epäasianmukaisuuksista hoidossa ja sairauskertomusten merkinnöissä. Laiho on muun muassa aloittanut potilaan pitkittyneeseen ripuliin tai hengitystieoireisiin hoitokokeiluna kortisonia, joka ei välttämättä ole ollut paras vaihtoehto, Raivio kertoo.

Lisäksi Valvira saa otannan Laihon laatimista kuolintodistuksista. Näissä tapauksissa on tyypillistä, että Laiho on merkinnyt peruskuolemansyyksi järjestelmällisesti sydänsairauden, vaikka pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevan tavanomainen kuolinsyy on jokin muistisairaus.

Työtoverit eivät ole valittaneet Laihon toiminnasta lääkärinä.

– Sairauskertomusten perusteella Laiho on ollut hyvin perehtynyt hoitokäytäntöihin. Hän on varmistanut usein, että joku muukin ottaa kantaa hoitoon, Raivio sanoo.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.