Mainos

Valjakkalan katoaminen vankilasta nousi ykkösuutiseksi Ruotsissakin

Juha Valjakkalan karkumatka Jokelan vankilasta on noussut etusivun uutiseksi Ruotsissakin. Paosta kertoi Suomessa Ilta-Sanomat.

Esimerkiksi iltapäivälehdet Expressen ja Aftonbladet ovat julkaisseet nettiuutisten etusivullaan. Expressen lähettää jopa livelähetystä aiheesta.

Valjakkalan pako kiinnostaa Ruotsissa miehen synkän rikoshistorian takia. Valjakkala tappoi kolmihenkisen perheen Ruotsin Åmselessa vuonna 1988.

Valjakkala, nykyiseltä nimeltään Nikita Bergenström on karannut vankilasta lukuisia kertoja ja näitä käänteitä on Ruotsissa seurattu tarkasti.

Tällä kertaa Valjakkala oli Ilta-Sanomien mukaan päässyt Jokelan vankilan suljetulta osastolta opintovapaalle, jolta hän ei kuitenkaan palannut. Valjakkala on ollut karkuteillä viime viikon keskiviikosta lähtien.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.