Mainos

Valtio sai apinaturkin, ostaja sakot

Hollolalainen mies menettää valtiolle apinaturkin, jonka hän osti kansainvälisestä nettihuutokaupasta. Päijät-Hämeen käräjäoikeus langetti miehelle tänään luonnonsuojelurikkomuksesta 15 päiväsakkoa. Maksettavaa hänelle kertyy runsaat sata euroa.

Vuonna 1981 syntynyt mies oli ostanut kädellisestä apinasta valmistetun turkin Yhdysvalloista noin 500 eurolla. Vaate on valmistettu ilmeisesti jo 1940-luvulla, jolloin pitkäkarvaiset apinaturkit olivat Hollywood-tähtien muotia.

Lahden tulli takavarikoi postilähetyksen, sillä uhanalaisista eläimistä valmistetut tuotteet tarvitsevat tuontiluvan. Vuonna 1973 solmittu CITES-luonnonsuojelusopimus koskee myös aiemmin valmistettuja tavaroita.

Mies myönsi ostoksensa lainvastaiseksi, ja juttu puitiin pelkästään kirjallisesti.

Tullin takavarikko-osasto säilyttää apinaturkin varoittavana esimerkkinä laittomasta tuonnista.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.