Mainos

Valelääkärillä ehti olla 14 000 potilasta – neljä syytä pitkään uraan

Lupa- ja valvontavirasto Valviran lääkintöneuvos arvioi, että lääkärinä esiintynyt Esa Laiho on erittäin vakavalla tavalla vaarantanut potilasturvallisuuden.  

Näin siitä huolimatta, että lopulta oikeuteen päätyi vain muutamia epäiltyjä tapauksia vakavista virheistä. Valviran tietojen mukaan Laiholla oli potilaita noin 14 000. 

Suurelta katastrofilta vältyttiin lääkintöneuvoksen arvion mukaan keskeisesti sen ansiosta, että vanhusten hoitoon osallistui samaan aikaan oikeita lääkäreitä ja hoitohenkilökuntaa. Laiho oli hoitanut hyvin harvoja potilaita yksin. 

– Hoitoon oli onneksi osallistunut oikeita lääkäreitä ja sairaanhoitajia. 

Valviran edustajaa kuultiin aamupäivällä valelääkärikäräjillä Helsingissä todistajana. 

Lääkintöneuvos käski Laihoa heti lopettamaan

Lääkintöneuvos kertoi soittaneensa Laiholle heti, kun Ilta-Sanomat marraskuussa 2011 oli paljastanut Laihon tutkintotodistuksen väärennetyksi. 

– Sanoin, että keskeytät heti (lääkärinä) toimimisen, kunnes asia on selvitetty. 

Valvirasta oltiin yhteydessä niihin yhteentoista organisaatioon, joissa Laiho oli työskennellyt. Laihon hoitamien potilaiden turvallisuus haluttiin kiireellisesti varmistaa ja ryhdyttiin selvittämään, mitä näille oli tapahtunut. Selvitystyötä rajoitti lääkintöneuvoksen mukaan se, että Laihon tekemät potilasasiakirjamerkinnät olivat yleisesti niukkoja tai epäselviä.  

Organisaatiotason selvityksissä ei lääkintöneuvoksen mukaan löytynyt tapauksia, joissa Laiho olisi varmuudella tappanut potilaan tai aiheuttanut potilaalle vahinkoa tai vakavan vamman. Hänen mukaansa ilmi tuli kuitenkin epäilyjä, joita ryhdyttiin perkaamaan tarkemmin. Osa päätyi poliisille ja oikeuteen. 

Kanteluita tai muita yksittäisen potilaan hoitoa koskevia asioita tuli 35.  

– Näistä 35:stä voitiin todeta 12:ssa, että toiminnassa ei ollut epäasianmukaisuutta paitsi se, että hän on ylipäätään toiminut lääkärinä. Muissa oli vaihtelevan tasoisia epäasianmukaisuuksia. 

Lääkintöneuvos kertoi voineensa viikon kuluttua todeta, että käsissä ei onneksi ollut suuronnettomuutta tai katastrofia, jossa olisi tullut tuhansia kuolemia tai vammautumisia.

– Sellainenkin olisi ollut teoriassa mahdollista. 

Myöskään ei nähty tarpeelliseksi, että potilaiden olisi pitänyt hakeutua heti päivystykseen tai että heidän lääkityksensä olisi kannattanut lopettaa.

Neljä syytä "pitkään uraan"

Laihon puolustus on läpi oikeudenkäynnin korostanut Laihon tosiasiallista osaamista. Laiho on puolustuksen mukaan tehnyt hyvää työtä. Valvontaviranomaisten tietoon ei ollut ennen Laihon paljastumista tullut tästä tehtyjä kanteluita. 

Laihoa puolustava oikeustieteen tohtori Kari Uoti kysyikin todistajalta, miten Laiho saattoi toimia lääkärinä jopa kymmenen vuotta. 

Lääkintöneuvoksen käsityksen mukaan siihen on neljä syytä. Laihon toimintaa luonnehti hänen mukaansa se, että tämä pyrki turvaamaan, että potilaan hoitoon osallistuu nopeasti myös oikea lääkäri. Lisäksi ammattitaidon puute ja yhden lääkärin merkitys ei tule niin helposti esiin, kun potilaat ovat valmiiksi monisairaita ja odotettavasti menossa huonompaan kuntoon. 

Laiho on Valviran edustajan mielestä lisäksi käyttäytynyt tietyllä tavalla manipulatiivisesti. Neljänneksi lääkintöneuvos listasi sen, että Laiholla toki on opintoja ja tämä on osallistunut aktiivisesti täydennyskoulutukseen. 

Lääkintöneuvoksen mukaan ennen ensimmäisen valelääkärin paljastumista moista ilmiötä ei myöskään yleisesti osattu edes kuvitella. 

Uoti myös kummasteli, miksei Valvira ollut kuullut Laihoa itseään. Hän toi myös esiin asiavirheen eräässä muistiossa, jonka oli allekirjoittanut Valviran ylilääkäri. Lisäksi puolustus katsoi, että Valviran ylilääkäri näyttäisi johdattaneen erästä asiantuntijaa Laihoa vastaan lausuntopyynnön muotoiluilla.

Viestissä ylilääkäri oli käyttänyt myös tuttavallista otetta lähestymällä tuntemaansa asiantuntijaa "Elluna". 

Laihoa syytetään käräjillä muun muassa kahdesta taposta, neljästä törkeästä pahoinpitelystä, törkeästä väärennyksestä ja törkeistä petoksista. Hän on kiistänyt syytteet.  

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.