Mainos

Vanhoilla asioilla uhkaillut ampui miestä jalkaan

Miestä ammuttiin jalkaan Hämeenlinnan Kaurialassa eilen illalla.

Noin kolmekymppinen mies oli kävellyt kello 18.30 aikaan Brahenkatua kohden Torikatua, kun häntä oli huudettu nimeltä. Mies oli jatkanut kävelyään. Saavuttuaan Kaurialan koulun takana olevalle kävelytiellä, huutelija juoksi miehen kiinni. Huutelija oli uhkaillut miestä vanhoilla asioilla ja ottanut esiin käsiaseen. Sen jälkeen huutelija oli osoitellut miestä aseella ja jatkanut uhkailuaan.

Miehet ajautuivat käsikähmään ja ase laukesi. Luoti osui uhria polven alapuolelle. Uhri on edelleen sairaalassa.

Tekijä ehti paeta paikalta. Poliisi selvitti tutkinnassa tekijän henkilöllisyyden ja epäilty 34-vuotias mies otettiin kiinni Tampereelta. Hän on nyt pidätettynä Hämeenlinnassa.

Poliisi on ottanut kiinni tekoon osallisena myös 34-vuotiaan hämeenlinnalaismiehen.

Poliisi tutkii tekoa murhan yrityksenä. 

Poliisi ei halua vielä kertoa sitä, millaisilla asioilla uhria uhkailtiin. Poliisin mukaan sekä uhrilla että epäillyllä tekijällä on aiempaa rikostaustaa, mutta järjestyäytyneestä rikollisuudesta tapauksessa ei ole kyse.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.