Mainos

Vanhuksen perinnön sijoittamisesta syyte

Lahden käräjäoikeus pohti tiistaina lahtelaisen vanhuksen rahojen katoamista. Tuttava sai 1990-luvulla sijoittaakseen liki miljoona silloista markkaa, eikä vanhempi nainen ole saanut noista 160000 eurosta takaisin kuin hippuja.

Kihlakunnansyyttäjä Pentti Kemppi katsoo vuonna 1948 syntyneen miehen syyllistyneen törkeään petokseen ja vaatii hänelle ehdollista vankeustuomiota.

Nainen oli havainnut perintönsä tuottavan huonosti pankkitilillä. Siksi hän pyysi tuttavaansa sijoittamaan varoja pääasiassa suomalaisten yritysten osakkeisiin.

Tuttava sai sijoitettavakseen kerralla 5500-340000 markkaa. Yksittäisiä maksueriä kertyi 14 helmikuun 1997 ja lokakuun 1999 välillä.

Syytetty on myöntänyt sijoittaneensa varoja omiin yhtiöihinsä, minkä lisäksi osa rahoista on hävinnyt tuntemattomiin käyttökohteisiin.

Nainen on saanut takaisin todistettavasti 4000 euroa, minkä lisäksi tuttava väittää maksaneensa hänelle käteen ilman kuittia 3000 euroa.

Lahden käräjäoikeus antaa ratkaisunsa petossyytteistä 19. kesäkuuta.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.