Mainos

Alle 15-vuotiaat yrittivät ryöstää vanhuksen – "Säikähtivät kovaa huutamista"

Neljän alle 15-vuotiaan nuoren epäillään yrittäneen ryöstää iäkkään naisen Siltamäessä Helsingissä.

Epäilty ryöstön yritys tapahtui torstaina noin kahden aikaan iltapäivällä.

Neljän nuoren porukka oli lähtenyt seuraamaan naista, ja kotirapun edustalla yksi nuorista oli yrittänyt viedä naisen naisen käsilaukun.

Nuori oli vetänyt laukusta niin, että nainen oli kaatunut vetämisen seurauksena. Kaatumisen yhteydessä uhri sai vammoja, jonka johdosta hänet toimitettiin sairaalaan. Uhrilla ei ole hengenvaaraa.

Poliisin mukaan nuoret olivat ilmeisesti säikähtäneet uhrin kivusta johtuvaa voimakasta huutamista, jonka takia porukka poistui paikalta saamatta laukkua.

Koska epäillyt ovat alle 15-vuotiaita, he eivät ole rikosoikeudellisessa vastuussa, hoidetaan jatkotoimenpiteet heidän vanhempiensa ja sosiaaliviranomaisten kanssa.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.