Mainos

Vankeus uhkaa tuhansia - neljä maksamatonta sakkoa vie vankilaan

Laista piittaamattomien sakot voidaan jatkossa muuntaa vankeudeksi, todetaan tänään eduskunnalle jätetyssä hallituksen ehdotuksessa. Jatkossa neljä maksamatonta sakkoa vuodessa voi viedä vankilaan.

Poliisin ja syyttäjälaitoksen arvioiden mukaan sakkojen muunnot neli- tai useampikertaisia, lain käskyistä ja kielloista piittaamattomia rikoksentekijöitä olisi vuosittain noin 25 000.   

Hallituksen ehdotuksen mukaan poliisi ei saisi määrätä uutta sakkoa, jos rikkomuksen tehneelle on edeltäneen vuoden aikana jo määrätty vähintään kolme sakkorangaistusta samankaltaisista teoista. Tällöin asia siirtyy käräjäoikeuden käsiteltäväksi ja käräjäoikeus voi muuntaa sakon vankeudeksi, jos sakkoa ei saada perityksi.

Nykyisin tuomioistuinten määräämät sakot ovat muunnettavissa vankeudeksi, mutta poliisin määräämät sakot eivät.

Kiristyksen taustalla on vuonna 2008 toteutettu lainmuutos. Sen jälkeen poliisin antamia sakkoa ei ole voinut enää muuntaa vankeudeksi. Tätä on moneen otteeseen arvosteltu sillä perusteella, että jotkut sakkonsa maksamatta jättäneet ovat jääneet käytännössä rangaistuksetta.

Oikeusministeriön mukaan sellaisia näpistystapauksia, joissa sama henkilö oli epäiltynä yli kolme kertaa vuoden 2013 aikana, oli noin 16 500 kappaletta, kulkuneuvon kuljettamisia oikeudetta 6 700 kappaletta ja lieviä petoksia 1 900. Nämä rikokset kasaantuvat tyypillisesti samoille henkilöille.

Lievennys laskukaavaan

Hallitus ehdottaa samalla lievennystä siihen kaavaan, jolla sakot muunnetaan vankeudeksi. Nykyisin yhtä vankeuspäivää vastaa kolme päiväsakkoa, mutta jatkossa neljä.

Muuntorangaistuksen vähimmäispituus korotettaisiin neljästä päivästä viiteen päivään vankeutta ja enimmäispituus alennettaisiin 60 päivästä 40 päivään vankeutta. 

Syy lievennyksiin on se, että niillä muutoksilla pyritään vähentämään muunto-rangaistusmenettelyn laajentamisesta johtuvaa vankiluvun kasvua.

Teot olisivat todennäköisesti useimmiten näpistyksiä, näpistyksen yrityksiä, lieviä petoksia sekä kulkuneuvon kuljettamisia oikeudetta ja muita liikennerikkomuksia.

Esityksen mukaan poliisille, syyttäjille, tuomioistuimille ja Rikosseuraamuslaitokselle uudistuksesta aiheutuvat kustannukset olisivat yhteensä noin 12 miljoonaa euroa. 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.