Mainos

Vankila ei paranna nuoria - tilastot erittäin synkkiä

Melkein kaikki nuorena vankilaan joutuneet ja sieltä nuorena pois päässeet syyllistyvät uuteen rikokseen pian vapautumisensa jälkeen.

Asia selviää rikosseuraamuslaitoksen tilastoista.

Esimerkiksi vuonna 2007 vankilasta vapautuneista 15–18- vuotiaista jokainen oli palannut joko vankilaan tai yhdyskuntapalveluun viime vuoden loppuun mennessä, alle 18-vuotiaan saama vankilatuomio on tosin harvinainen. 18-21-vuotiaina vapautuneista vangeista vastaava luku oli 82 prosenttia.

Määrässä ei 2000-luvulla vapautuneiden osalta esiinny suurta vaihtelua. Vain hyvin pieni osa vapautuneista ei syyllisty seuraavan viiden vuoden aikana sellaiseen rikokseen, josta rangaistaisiin vankilalla tai yhdyskuntapalvelulla.

Vankilaan vain vakavista teoista

Vankilan tiedetään lisäävän nuorten syrjäytymisvaaraa ja sinne passittamisen kynnys on Suomessa korkea. Oli rikos miten vakava hyvänsä, kaikki määräaikaisiin vankilarangaistuksiin tuomitut istuvat tuomioistaan vain yhden kolmanneksen.

Aikuisilla ensikertalaisilla vastaava luku on puolet.

Aiemmin tällä viikolla kansanedustaja Kari Tolvanen (kok.) kertoi tekevänsä lakialoitteen tuomioiden kiristämiseksi. Nuoria henkirikoksiin osallistuneita ei Tolvasen mukaan pitäisi laskea automaattisesti vapaaksi sen jälkeen, kun vankilatuomiota on takana vain yksi kolmasosa.

Tolvanen kertoi kaipaavansa ehdonalaisjärjestelmälle täysremonttia.

 Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (rkp.) kertoo MTV3 Uutisille olevansa valmis kuulemaan vaihtoehtoja automaattiselle tuomionalennukselle.

- Mielestäni se on tärkeätä, että käymme tästä keskustelua. Näen sen erittäin tärkeänä, että käydään perusteellisesti läpi, miksi meillä on tällä hetkellä tämä järjestelmä. Mitkä seikat puoltavat sitä, ja mitkä puoltavat järjestelmän muuttamista.

"Omaisten häirintä ei koskaan hyväksyttävää"

Keskustelu nuorten henkirikollisten lyhyistä tuomioista käynnistyi aiemmin tällä viikolla, kun Jenna Lepomäen murhasta käräjäoikeudessa tuomittujen nuorten miesten tuomiot alenivat tuntuvasti hovioikeudessa.

Toinen tappoon osallistuneista tuomittiin elinkautisen sijaan 12 vuodeksi taposta, toinen 6 vuodeksi avunannosta tappoon. Automaattisen tuomionalennuksen myötä he istuvat rangaistuksestaan 4 ja 2 vuotta.

Toinen tuomituista vapautettiin vankilasta saman tien tuomion antamisen jälkeen. Hän on irvaillut tuomionsa pituudesta uhrinsa omaisille.

 Ministeri Henriksson, mitä sanoisitte Jenna Lepomäen omaisille, jotka katsovat tulleensa kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti?

 - Tilanne on valitettavasti se, että oikeusministerinä en voi ottaa kantaa yksittäiseen oikeustapaukseen. Mutta yleisellä tasolla voin todeta sen, että tunnen suurta myötätuntoa henkirikosten uhrien omaisia kohtaan. Eikä heidän häirintä tai uhrin häpäiseminen ole hyväksyttävää missään tilanteessa.

 Henriksson myös huomauttaa, että vankeinhoitoviranomaiset voivat ilmoittaa vangin vapautumisesta uhrinsa omaisille, mikäli on syytä epäillä että vapauttaminen uhkaa näiden henkeä tai terveyttä.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.