Mainos

Vantaalla paljastui ainutlaatuinen rikos – luonnonlääke kiinnosti

Korsossa Vantaalla on paljastunut erikoinen ja harvinainen varkaus.

Vantaan Sanomien mukaan korsolaisen eläkeläisen omakotitalon pihalla kasvaneista koivuista oli lohkottu irti 12 pakuria.

Koivun lohkeilevaa pahkaa eli pakuria käytetään terveystuotteena, esimerkiksi teen kaltaisen juoman valmistukseen.

Vantaan Sanomien haastattelema Johannes Ijas huomasi pihallaan tapahtuneen varkauden viime viikon perjantaina.

– Pakurit oli irrotettu ilmeisesti kirveellä. Runtelujälkiä oli viidessä koivussa. Varkaus on varmasti tapahtunut yöaikaan, koska tuollainen teko olisi herättänyt valoisalla huomiota naapurustossa, Ijas uskoo.

Tuoreen pakurin kilohinta on lehden mukaan myyntiajankohdasta riippuen 50–100 euroa. Kuivattuna ja jatkojalostettuna hinta voi kohota jopa 300 euroon kilolta.

Pakurin kerääminen ei kuulu jokamiehenoikeuden piiriin. Siihen täytyy olla maanomistajan lupa.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.