Mainos

Vantaan paloittelusurman uhri kuoli kaulavammaan

Vantaalla helmikuussa tapahtuneen paloittelusurman uhri, 20-vuotias hotellityöntekijä, kuoli oikeuslääkärin mukaan kaulaan aiheutettuihin vammoihin. Vantaan käräjäoikeus kuuli ruumiinavauksen suorittanutta oikeuslääkäriä tänään todistajana.

Rikos oli poikkeuksellisen raaka, ja oikeuslääkärin esiintymisestä huomasi turhautumisen tekoon. Hän silmäili silloin tällöin salissa istuneita syytettyjä.

Kihlakunnansyyttäjä Tea Kangasniemi vaatii 34-vuotiaalle työttömälle konepuumekaanikolle ja 37-vuotiaalle nuohoojalle ehdotonta vankeusrangaistusta murhasta.

Hautarauhan rikkomisesta ja rikoksentekijän suojelemisesta on syytteessä näiden tuttava, 33-vuotias kokki, joka paloitteli toisen murhasta syytetyn kanssa uhrin kuuteen osaan lähes kaksi päivää tämän kuoltua. Hän myös pyrki erittäin vastenmielisin menetelmin runnomaan vainajan tunnistamattomaksi.

Kaksi tekijöistä jäi pian kiinni pyörittyään sekavassa tilassa laukkuihin pakkaamiensa ruumiin osien kanssa Vantaan Korsossa. He ehtivät polttaa uhrin anastettuun pakettiautoon. Toinen murhasta epäilty jäi myöhemmin kiinni 27-vuotiaan naistuttavansa luota. Nainen on syytteessä rikoksentekijän suojelemisesta.

Milloin uhri kuoli?

Oikeuslääkäri piti mahdollisena, että uhri kuoli vasta päätä irrotettaessa, mutta syyttäjä Kangasniemi kertoi MTV:n uutisille, että uhriin kohdistetusta väkivallasta kulunut aika, epäiltyjen kertomukset ja paloittelijoiden mainitsema kuolonkankeus eivät antaneet aihetta murhasyytteeseen kokille.

Kaikki syytetyt ovat vakavasti syrjäytyneitä, pitkäaikaisia päihteiden sekakäyttäjiä, joiden kertomukset ovat ristiriitaisia. Yksityisasunnossa sattuneen henkirikoksen taustalla saattoi olla riita mahdollisesti kadonneesta amfetamiinista.

Syyttäjän mukaan uhriin muun vakavan pahoinpitelyn ohella pistettiin suuri määrä stimulanttihuumeen kaltaista ainetta MDPV:tä. Oikeuslääkärin mukaan uhri ei kuitenkaan kuollut siihen.

Oikeudessa niin ikään kuullun Helsingin yliopiston oikeuskemian professorin Erkki Vuoren mukaan vainajan verestä löytynyttä MDPV-määrää voi pitää hengenvaarallisena. Vuoren mukaan MDPV:stä on kuitenkin niin vähän tietoa, että hengenvaarallisen pitoisuuden määritteleminen on mahdotonta.

Oikeudessa kuullaan huomenna loppulausunnot.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.