Mainos

Varaskopla vei vanhoja arpoja

Päijät-Hämeen poliisi on vanginnut neljän ulkomaalaisen miehen varaskoplan. Varkaat olivat saapuneet laivalla Helsinkiin vain kaksi päivää ennen kiinnijäämistään, ja aloittaneet urakkansa vielä samana iltana Espoossa. Koplan epäillään tehtailleen varkauksia myös Lahdessa, Tampereella, Hämeenlinnassa ja Turussa.

20–30-vuotiaat miehet jäivät kiinni, kun he olivat anastaneet lahtelaisen videovuokraamon kassan. Poliisi nappasi autolla poistuneet miehet pian varkauden jälkeen, ja löysi heidän hallustaan varastetuksi epäiltyä omaisuutta, kuten tietokoneita, kameroita ja puhelimia. Elektroniikka on peräisin myymälöistä, ja lisäksi varkaat olivat vieneet videotykin hämeenlinnalaisesta hotellista.

Kummallisin löytö oli kuitenkin laatikollinen arpoja, jonka miehet olivat varastaneet espoolaiselta huoltoasemalta. Nerokkaista rikollisista ei ole kyse, sillä arvat olivat jo kerran myytyjä ja raaputettuja, eikä niissä ollut voittoja.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.