Mainos

Varastettu Laku-Pekka -poni löytyi

Fallkullan kotieläintilan tallista varastettu poni on löytynyt. Laku Pekka -niminen shetlanninponi löytyi Keravan Kaskelasta, erään tallin pihalta. Poliisin mukaan poni voi hyvin ja on nyt matkalla oikealle omistajalle.

Poliisilla ei ole tietoa, kuka ponin varasti ja miksi.

- Epäilemme, että poni on viety autolla, eikä esimerkiksi taluttaen tai matkaten ponin selässä. Katoamis- ja löytöpaikan välillä on parinkymmenenkilometrin matka, kertoo rikosylikonstaapeli Petri Jehkonen Helsingin poliisilaitokselta.

Poliisin mukaan keravalaisella tallilla ihmeteltiin aamulla, miksi joukossa oli ylimääräinen poni. He osasivat ottaa yhteyttä Fallkullaan luettuaan uutisia Lakun katoamisesta.

- Laku on aika omapäinen, se ei helposti lähde tallista ilman laumaa. Kuitenkin, jos osaa käsitellä hevosta, sen lastaaminen traileriin tai taluttaminen pois on mahdollista sen pienen koon takia, kertoi nuoriso-ohjaaja Anniina Koivumäki Fallkullan kotieläintilalta aamulla.

Poliisi kaipaa mahdollisia havaintoja tekijästä.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.