Mainos

Varastetusta kuparista 170 000 euron tienestit

Ulkomaalaisen miehen epäillään tienanneen noin 170 000 euroa myymällä varastamaansa kuparia. Poliisin esitutkinnan mukaan mies on vienyt kuparia kahdeksasta eri paikasta Etelä-, Länsi- ja Itä-Suomessa.

Yksittäisten tapausten kohdalla vahingot vaihtelevat muutaman tuhannen ja usean kymmenentuhannen euron välillä. Kuparivarkaudet tapahtuivat kesän ja syksyn aikana.

Helsingin rikospoliisi otti epäillyn kiinni Helsingin Länsisatamassa viime kuussa. Miehen henkilöautosta ja peräkärrystä löytyi arvokas kuparilasti, kun hänen ajoneuvonsa tarkistettiin poliisin ja tullin järjestämässä valvontaiskussa.

Kuparivarkauksista epäilty mies on vangittuna. Helsingin rikospoliisin mukaan hän on pääsääntöisesti tunnustanut tekonsa. Metallinmyynnistä saamansa rahat epäilty on kertonut käyttäneensä elämiseen.

Myös Kainuussa on ollut kuparivarkaus. Kuusamossa on varastettu peräkärry, jossa oli kupariputkia noin tuhat kiloa. Varkaus tehtiin syyskuun lopussa.

Komisario Kari Karppinen kertoi, että vielä ei tiedetä onko tapauksella yhteyttä muualla Suomessa tehtyihin varkauksiin.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.