Mainos

Vasemmistopomon puukottaja mielentilatutkimukseen

Porvoon käräjäoikeus määräsi vasemmistoliiton viestintäpäällikön Mika Vehkasaaren henkihieveriin puukottaneen miehen mielentilatutkimukseen.

Syytteen mukaan Vehkasaari oli lokakuussa matkalla kotiin ravintolasta Porvoon keskustassa, kun tuntematon mies hyökkäsi hänen kimppuunsa. Hän yritti pakoon juosten, mutta mies sai hänet kiinni ja alkoi lyödä veitsellä.

Haavoittunut Vehkasaari yritti vielä toisen kerran pakoon. Lopulta hän lyyhistyi mahalleen maahan, jolloin puukottaja jatkoi iskujaan selkään.

Puukotus keskeytyi hetkeksi, kun paikalle sattunut vartija yritti tulla väliin. Puukkomies hätisti hänet paikalta uhkailemalla. Vartija kuitenkin soitti apua, joka saapui paikalle reilussa minuutissa. Vehkasaarta ehdittiin lyödä eri puolille kehoa 58 kertaa.

Käräjäoikeus katsoi välituomiossaan miehen syyllistyneen murhan yritykseen ja laittomaan uhkaukseen. Rangaistuksesta päätetään puolustuksen pyytämän mielentilatutkimuksen jälkeen.

Syyttäjän mukaan mies kertoi oikeudessa, ettei muista tapahtumista. Hän kuitenkin myönsi syytteen teonkuvauksen oikeaksi.

Vehkasaari ei ollut itse paikalla oikeussalissa torstaina. Hänen avustajansa sanoi, ettei Vehkasaarellakaan ole muistikuvia puukotusyön tapahtumista. Jutun näyttö perustui pitkälti vartijan kertomukseen ja tekniseen tutkintaan.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.