Mainos

Vasta ajokortin saanut kaahasi hurjaa vauhtia poliisia karkuun

18-vuotias nuorukainen kaahasi eilen illalla hurjaa vauhtia poliisia pakoon Keski-Uudellamaalla.

Poliisipartio havaitsi nuorukaisen kuljettaman henkilöauton iltakymmenen aikaan Hyvinkäällä. Kuljettaja ajoi poliisin mukaan kovaa vauhtia, joten poliisipartio lähti ajamaan autoa takaa. Kuljettaja ei kuitenkaan totellut pysäytyskäskyä, vaan kaahasi karkuun.

Takaa-ajo kesti lähes tunnin ja päättyi Nurmijärvelle umpikujaan. Yhdessä vaiheessa kuljettaja ajoi 130 kilometrin tuntivauhtia alueella, jolla sallittu nopeus on 60 kilometriä tunnissa.

Kun kuljettaja ei päässyt enää ajaen karkuun, lähti hän juoksemaan poliisia pakoon. Poliisi sai kuitenkin 18-vuotiaan nuorukaisen kiinni, mutta vielä kiinniottotilanteessa nuorukainen teki vastarintaa poliisille.

Poliisi ei kerro tiedotteessaan, mistä kaikista rikoksista nuorukaista epäillään.


Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.