Mainos

Vauvasurmista epäilty äiti: Kotona olin hermoraunio, töihin laitoin maskin päälle

Oulun vauvasurmista epäilty äiti kertoo viettäneensä kaksoiselämää. 

- Töihin mennessä laitoin maskin päälle, jätin oikean elämäni kotioven taakse. Esitin vahvaa, iloista ja reipasta ulospäin, mutta se oli pakonomaista toimintaa, että pärjäisin päivän toisensa jälkeen, nainen kertoi Oulun käräjäoikeudessa.

Naisen mukaan kotona hän oli hermoraunio ja sai hysteerisiä kohtauksia. Vuosikausiin hän ei nukkunut kunnolla, mutta piti kulissit silti pystyssä.

- En käsitä, miten ihmismieli pystyykään sellaiseen. Olen yrittänyt hoitaa arkiaskareet ja varmistaa, että pojalla on kaikki hyvin. Töissä on ollut pakko olla asiakkaiden edessä, mikä on ollut helppo pakokeino. Toinen pakokeino on ollut alkoholi.

Naisella on teini-ikäinen poika ja hän on työskennellyt asiakaspalvelutehtävissä muun muassa vaatekaupassa, ravintolassa ja videovuokraamossa.

Naisen mukaan kaikkien tapahtumien jälkeen päällimäinen tunne on suru.

- Olen ollut ennen kaikkea surullinen. Olisin rakastanut jokaista lasta niin kuin poikaani, nainen kertoi kirjeessä, jonka hän lähetti läheisilleen tutkintavankeuden aikana. 

- Ei usko, että muita olisi tapahtunut ilman ensimmäistä tapausta. Joka kerran lykkäsin ajatusta synnytyksestä ja lapsesta kauemmas, sillä kaikkien ongelmien keskellä halusin hävittää asian taka-alalle.

Naisen mukaan hän ei salannut raskauksiaan harkiten. Kahdessa ensimmäisessä tapauksessa hän salasi raskaudet, koska väkivaltainen miesystävä vaati sitä. Kolmas raskaus taas olikin läheisten tiedossa.

- Kahdessa viimeisessä tapauksessa välit lapsen isään eli entiseen aviomieheeni olivat niin tulehtuneet, etten kertonut raskauksista. Hän räksytti minulle, ettei halua kanssani lasta.

Vatsan kasvamiseen liittyviin kyselyihin nainen kertoi keksineensä selityksiä "hätäpäissään", ei suunnitellusti.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.