Mainos

Veljen huoli: Missä on syntymäpäiväbileistä kadonnut Mathias?

Poliisi etsii viikonloppuna kadonnutta nuorukaista. 19-vuotias Mathias Palgi katosi sunnuntain ja maanantain välisenä yönä noin klo 04.30. Mathias on viimeksi nähty Otaniemessä juhlimassa kaverinsa syntymäpäiviä, mistä hän on mahdollisesti lähtenyt kotiinpäin Vuosaaren suuntaan.

Mathiaksesta ei ole edelleenkää mitään havaintoa, kertoo Mathiaksen veli Markus Palgi. Markus epäilee Mathiaksen nousseen varhain sunnuntai-aamuna väärään bussiin.

– Hänen tarkoituksenaan on varmaankin ollut nousta bussiin numero 550. Samalta pysäkiltä kulkevat myös bussit numerot 505 ja 510. Voi olla, että Mathias on noussut väärään bussiin, jäänyt pois oudolla pysäkillä ja eksynyt.

Mathiaksen katoaminen tuntuu Markuksesta oudolta, koska Mathias ei ole koskaan aikaisemmin jättänyt ilmoittamatta olinpaikkaansa.

– Tähän asti Mathias on aina ilmoittanut minulle, jos on jäänyt kaverille yöksi, Markus kertoo.

Mathias asuu yhdessä isoveljensä, 21-vuotiaan Markuksen kanssa. Veljekset opiskelevat Aalto-yliopistossa..

Markus yrittää pysyä tilanteesta huolimatta positiivisena. Hän on varma, että veli löytyy vielä.

– Toivon vain, että hän on jossain lämpimässä.

Poliisien toiminnasta Markuksella on vain hyvää sanottavaa.

– Asiaa tutkivat henkilöt ovat todella reipasotteisia ja aktiivisia. Minulla on hyvin luottavainen tunne heidän suhteensa.

Yksi teoria on, että Mathias olisi päätynyt Otaniemen alla oleviin tunneleihin. Markuksen mukaan on mahdollista, että Mathias on mennyt tunneleihin löytääkseen lämpimän yösijan.

– Tunnelien tutkiminen on työn alla.

Poikien vanhemmat asuvat tällä hetkellä Virossa. Vanhempien suomalaiset ystävät ovat myös osallistuneet etsintöihin.

– Vanhemmat ovat olleet koko ajan minuun yhteydessä, Markus kertoo.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.