Mainos

Venäläistä isoäitiä syytetään lapsikaappauksesta Tampereella

Syyttäjä vaatii venäläissyntyiselle isoäidille lyhyttä ehdollista tuomiota, koska tämä kuljetti 11-vuotiaan lapsenlapsensa Venäjälle ilman viranomaisten lupaa joulukuussa 2009.

Suomessa asuva isoäiti oli aikanaan määrätty pojan huoltajaksi, koska tämän Pietarissa asuva äiti ei pystynyt huolehtimaan lapsesta. Täysin venäläinen poika saapui Suomeen vuonna 2006 mutta ajautui pian ongelmiin koulussa.

Tampereen sosiaalitoimi otti pojan huostaan ja sijoitti hänet perhetukikeskukseen. Pojalle etsittiin myös sijaisperhe Suomesta, mutta häntä ei ehditty sijoittaa sinne.

Vaikka poika oli sosiaalitoimen huostassa, isoäiti oli pojan virallinen huoltaja viedessään hänet takaisin Venäjälle. Sosiaalitoimella olisi syyttäjän mukaan kuitenkin ollut oikeus päättää lapsen asuinpaikasta. Poika sijoitettiin Venäjällä koulukotiin sukulaistensa lähelle.

Asiaa käsiteltiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa tiistaina.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.