Mainos

Veriseen pitseriamurhaan osallistunut entinen liivijengiläinen pääsee vapaaksi

Lahtelaisessa pitseriassa vuonna 2000 tapahtuneeseen kolmeen murhaan osallistunut mies pääsee vapaaksi ensi vuonna.

Mies oli mukana Lahdessa moottoripyöräjengien verisessä yhteenotossa tammikuussa 2000.

Tuolloin Cannonballin jäsenet ampuivat kaksi Bandidosin jäsentä ja yhden Black Rhinos -kerhoon kuuluneen. Moottoripyöräkerholaiset olivat lounastauolla oikeustalolta, missä puitiin jengien edellistä yhteenottoa.

Käräjäoikeus tuomitsi miehen yhdestä murhan yrityksestä, koska miehen ase, katkaistu haulikko meni toimintakelvottomaksi. Yhdellä laukauksella hän osui yhtä miestä käteen niin, että uhrin sormia amputoitiin. Miehen kaksi ampujakaveria tuomittiin elinkautisiin kolmesta murhasta.

Myöhemmin Kouvolan hovioikeus kovensi tuomiota elinkautiseksi kolmesta murhasta. Hovioikeuden mukaan kolmikko suunnitteli murhat yhdessä ja toteutti ne määrätietoisesti ja kylmäverisesti.

Kaksi tutkintoa vankilassa

Nyt Helsingin hovioikeus on päättänyt vapauttaa miehen ehdonalaiseen vapauteen. Vapauttamispäivä on tammikuussa 2016. Rikosseuraamuslaitos puolsi vapauttamista. Mies on istunut vankilassa yli 15 vuotta.

Perustelujen mukaan vapauttamista puolsi muun muassa käytöksen moitteettomuus. Vankilassa mies on suorittanut kaksi ammattitutkintoa. Vapauttamista puolsi myös se, että hakija pystyy ammatissaan toimien huolehtimaan toimeentulostaan.

Vapauttamista vastaan puhuivat hakijan elinkautiseen vankeuteen johtaneet teot.

– Niille ei kuitenkaan ajan kulumisen ja hakijan ryhdistäytymisen vuoksi voitu antaa ratkaisevaa painoarvoa vapauttamisharkinnassa, hovioikeus perustelee.

 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.