Mainos

Viidelle syytteet Tapanilan joukkoraiskauksesta

Helsingin Tapanilassa maaliskuussa epäillystä raiskauksesta on nostettu syytteet viittä nuorta miestä vastaan. Heistä yhtä syytetään törkeästä raiskauksesta ja neljää muuta nuorena henkilönä tehdystä törkeästä raiskauksesta. Epäillyt ovat 16-18-vuotiaita, syntyneet vuosina 1997-1999.

Yksi syytetyistä, 18-vuotias poika, on yhä vangittuna.

Poliisin mukaan syytetyt olivat ensin ilta-aikaan ahdistelleet naista lähijunassa. Kun nainen poistui junasta, joukkio lähti seuramaan häntä ja ahdistelu jatkui. Lopulta miesten epäillään raiskanneen naisen Tapanilan aseman lähistöllä.

Poliisi kertoi esitutkinnan aikana, että tapahtumien kulku on hyvin selvillä.

Jutun käsittelyn on määrä alkaa Helsingin käräjäoikeudessa toukokuun alussa.  

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat. 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.